perjantai 17. joulukuuta 2010

Jos voittaisin...

Tänään on loton jättipotin kunniaksi luvassa ajatusleikki nimeltä "jos voittaisin lotossa". Mutta koska voittaminen ei aina tarkoita sitä jättipotin yksin saamista niin leikittelen eri summilla.

1-7 miljoonaa:
Tälläinen tuuri jos kävisi niin suurin osa rahoista menisi mahdollisimman tuottaviin sijoituksiin, kuten rahastoihin, määräaikaistileille ja ehkä pariin vuokrattavaan sijoitusasuntoon (riippuen rahamäärästä).
Käyttöön jätetyillä rahoilla luultavasti ostaisin/rakennuttaisin omakotitalon, kunhan oikea talo tai tontti tulisi vastaan. Oman pienen kaupunkiautonkin ostaisin ehkä (mutta en ihan heti kyllä). Koirankin hankkisin, kunhan vain löytäisin oikeanlaisen hyvältä kasvattajalta.

Ensimmäiseksi kuitenkin luultavasti lähtisin shoppailumatkalle Lontooseen, Pariisiin tai New Yorkiin siskon ja tai miehen kanssa. Muutenkin ostaisin helpommin vaatteita joista pidän ja jotka näyttävät päälläni hyvältä.

0,5-1 miljoona(a):
Säästäisin ainakin 200 tuhatta (tämän verran jos tulisi puolimiljoonaa) tai enemmän jos suurempi summa.
Omaan taloon käyttäisin sitten 200-300 tuhatta, jolloin puoli miljoonaa on jo aika hyvin käytetty. Tosin koira ja matkustelu olisivat myös to do -listalla.

150-500 tuhatta:
Ostaisin asunnon ja säästäisin jos jäisi rahaa (400 tuhannesta kuitenkin jäisi vielä yli mutta 150 tuhatta saattaisi kulua kokonaan kerrostaloasuntoon). Myös koira ja vähän shoppailua.

40-150 tuhatta:
Pistäisin pääasiassa säästöön, jotta voin elää stressaamatta raha-asioista ainakin opiskelujen loppuun. Koiran hankkisin myös ja jos olisi rajan yläpäästä niin varmaan matkustelisin myös vähän.

1-40 tuhatta:
Säästöön turvaamaan tulevaisuutta. Jos taas olisi yläpäässä niin hankkisin koiran. Tälläinen summa loppuu yllättävän nopeasti, jos alkaa törsäilemään, joten yrittäisin elää ihan samaan tapaan kuin nytkin, mutta ehkä isommilla summilla en olisi ihan niin tarkka kuinka paljon joku tosi kiva vaate esim. maksaa (tosin yli 100 paidasta on minusta ihan liikaa olin kuinka rikas tahansa, se varallisuus vain vaikuttaa siihen ostanko sellaista ylihinnoiteltua vaatekappaletta).

Mitäs te tekisitte jos rahaa ilmestyisi esim. lotosta tai perintönä 10 000€, 100 000€ tai miljoona?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti