keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Uusi tv-taso

Kissojen tulo tähän talouteen aiheutti tarpeen uudelle tv-tasolle. Tässä postauksessa näkyy vanha tv-taso, jonka sisään laitteiden sekaan kissat alkoivat mennä seikkailemaan. Ei ollut kovin turvallista, että kaksi pentua seikkailee johtojen ja sähkölaitteiden seassa, joten viime tiistaina käytiin ostamassa Ikeasta uusi tv-taso.

Meille kotiutui sitten tämä Tobo, jonka lasiovien taa saa laitteet turvaan ja esim. pleikkarin ohjaimet laatikoihin piiloon. Parasta tuossa on, että kissat eivät enää pääse johtojen sekaan sillä johdot ovat 95 prosenttisesti tason sisällä. Lisäksi tuo sopii meidän sisustukseen ja tv seinä on nyt näyttävämpi.


Sisustus on muutenkin mennyt hiukan uusiksi sillä viikko sitten meille kotiutui tämä kiipeilypuu kissoille. Kissat ovat onneksi tajunneet tämän tarkoituksen (kiipeily-, leikki- ja raapimispaikka) ja välillä vilistetään peräkanaa ylös alas puuta :)


Lisäksi verhot on täytynyt piilottaa pakastimen taa, jotta niissä ei roikuttaisi, joten koko tupakeittiön ikkunaseinä on aikalailla paljaana nyt. Mutta eikö se niin ole, että taloon saapuva vauva (ihmis- tai eläin-) pistää sisustusta jonkin verran uusiksi :)

Eilen oli ensimmäinen työpäivä ja kuuden tunnin seisominen kyllä tuntui jalkapohjissa, mutta muuten oli ihan mukavaa ja rentoa, kun tarvitsee vain muistutella mieleen ohjelmien käyttö ja tutkia mitäs kirjoja on tällä hetkellä myytävänä (jotta osaa auttaa asiakkaita).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti