tiistai 25. tammikuuta 2011

Tenttistressiä

Torstaina on tentti, johon en ole oikeastaan lukenut kuin tänään tenttikirjan kappaleiden tiivistelmiä, joista ei tunnu olevan mitään apua. Tiedän, että olisi pitänyt aloittaa lukeminen aiemmin, mutta on ollut toisiinkin tentteihin lukemista, jota sitäkään ei ole kunnolla ehtinyt. Minä vain en ole sellainen ihminen, joka pystyy koko päivän lukemaan niin että päähän jää jopa jotain. Ja lukemisessa ei mielestäni ole järkeä, jos päähän ei jää mitään. Silloin se on yhtä hyödyllistä tentin kannalta kuin stailausohjelmien katsominen tv:stä.

Minulla on vielä paha tapa olla tekemättä mitään tarpeellista, kun jotain pitäisi tehdä. Palautettavat jutut teen ihan liian usein viimeisinä päivinä kun on pakko ja tentteihin en oikeastaan edes yritä lukea viimeisenä päivänä "kun ei se auta kuitenkaan". Liian paljon tehtävää aiheuttaa sen etten tee mitään, koska en tiedä mistä aloittaa ja jään vain pääni sisälle tekemään laskelmia kuinka paljon pitää lukea minäkin päivänä, jotta saan kaiken luettua jne. Suunnitelmien toteuttaminen taasen jää sitten retuperälle.

Nytkin tuntuu etten millään saa tarpeeksi luettua torstain tenttiin, joten mitä teen. No istun koneella ja tuskailen, kun ei ole mitään mielekästä tekemistä. Sitten muistan ruotsin kurssin esitelmät ja tiivistelmät ja stressaan lisää. Sitten katson kiloklubin sivuilta päivän aikana syömäni kalorit ja kauhistelen, miten paljon kaloreita itsetehtykin pizza pitää sisällään. Seuraavaksi muistan, miten huonoon kuntoon olen viime vuonna itseni päästänyt ja miten paljon työtä tarvitaan, jotta pääsen samaan kuntoon kuin olin lukion tokan keväällä.

Tälläiset asiat tuntuvat vain vyöryvän pään sisällä kuin lumipallo, joka kasvaa kasvamistaan kulkiessaan alas vuoren rinnettä. Silloin on onneksi ihmisiä, jotka istuttavat puita, joihin lumipallot jonkin ajan kuluttua törmäävät ja pysähtyvät ja hajoavat.

Jos torstain tentti menee huonosti -> käyn uusimassa
ruotsi menee hyvin kunhan vaan panostan enkä panikoi
yksi päivä ei tuhoa koko viikon ruokailuja
"huonon kunnon hyvä puoli on että se kohoaa nopeasti"

Siinä puita tämän lumipallon tiellä :)
Kun ne muistaisikin silloin kun lumipallo alkaa syntyä uudelleen.

2 kommenttia:

  1. Blogisi vaikuttaa oikein mukavalta, joten liitynpä lukijoihin ja jään seuraamaan :)

    VastaaPoista
  2. I feel you sis! Miten se voikaan olla niin ylitsepääsemättömän vaikeeta oikeesti tehdä asioille jotain (esim. just ne koulutehtävät) eikä vain surffata netissä lukien blogeja ja ahdistuen avokille kuinka hommat kasaantuu ja huomenna pitäis palauttaa se ja se unohtamatta sitä tulevaa tenttiä...

    Nyt vaan tosin odotetaan tänpäiväsen näytön tuloksia, joudunko uusimaan ja jos joudun, niin mitä. Mutta niitä tehtäviä löytyisi kyllä, eikä suurin osa edes ole vaativia tai siis aikaa vieviä. Mutta silti, *surfsurfsurf ja valivalivali* Huokaus, tyhmä pieni ihminen täällä :D

    VastaaPoista