keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Tahtoo koiran!

Jep minulla on ollut jo puolisen vuotta suuri tarve saada lemmikki, joku todella ihan otus jonka pehmeään turkkiin voi upottaa sormet ja rapsutella. Vielä vähän aikaa sitten haaveilin kissasta. Kehräävästä sulokkaasta eläimestä, joka pitää itseään vähintään jumalana. Tässä ihan viime aikoina olen kuitenkin innostunut enemmän koirasta.

Koiran kanssa voisi käydä lenkillä, kissan valjaissa ulkoiluttaminen ei ole sama asia. Koiran kanssa voisi harrastaa esim. Tokoa ja agilitya, kissaa ei voi pahemmin kouluttaa. Koira harrastuksissa tapaisi uusia ihmisiä -> uusia kavereita?
Tuossa nyt nuo seikat jotka saavat kallistumaan koiran puolelle. Kummastakin otuksestahan saa seuraa ja hellyyden kohteen.

Minulla on jo mielessä rotukin. Parilla kaverilla on shetlanninlammaskoiria, jotka vaikuttavat rotuna hyvältä. Tarpeeksi pieniä kerrostaloon, miellyttämisen haluisia, ihanan näköisiä, agilityyn fyysisesti sopivia (esim Welsh Corgin selän puolesta pelkäisin hyppyesteiden kohdalla) ja omien kokemusteni perusteella ystävällisiä.

Mutta Sheltillä on myös mm. pitkät karvat (oi niitä kurakelin lenkkejä joiden jälkeen koira pitää pestä tai kun sadesäällä koira on ihan märkä) ja sen takia sitä pitää myös harjata suht usein. Niillä on myös joitakin perinnöllisiä sairauksia (miten osaan valita terveen pennun?). Ne myös haukkuvat aika paljon jos niitä ei kouluta pois siitä (eli osaanko tehdä sen?). Yleisesti osaanko kouluttaa koiran kunnolla?

Asiahan ei ole vielä näin helppoa. Rotukoira maksaa ainakin sen 800€ + hihna + panta + peti + ruuat + eläinlääkärikäynnit + ehkä kuljetuskoppa. Jos unohdin jotain, niin saa muistuttaa.

Entä jos haluamme poikaystävän kanssa lähteä viikoksi ulkomaille tai edes viikonlopuksi jonnekin jonne koiraa ei voi ottaa? No koirahotelleja/hoitoloita kyllä varmasti on pääkaupunkiseudulla, mutta ne taas maksavat. http://www.tassut.fi/pages/hinnasto.html tuolla esimerkiksi olisi viikko 210€. No jos maksaa sen jo ainakin yhdestä lentolipusta niin kai sen voisi koirankin takia maksaa, jos on varaa. Mutta tuttuja, joille koiran voisi viedä hoitoon, ei kauheasti tule mieleen. Ehkä vanhemmat ja pari muuta sukulaista jos suostuisivat.

Koulutuskenttien löytäminen on vielä suht helppoa googlettamalla (siis todella helppoa), mutta pitää myös olla aikaa viedä koiraa sinne varsinkin alle vuoden ikäisenä useasti viikossa. Muutenkin pitää jaksaa lähteä klo 6 aamulla vesisateeseen lenkittämään koiraa ainakin vartiksi, sitten vielä iltapäivällä/illalla pitempi (n.1h)lenkki ja iltapisulle vienti ennen nukkumaan menoa.

Ei ole koiran hankkiminen ihan niin helppoa kuin: tahdon koiran -> ostan koiran -> kaikki menee täydellisesti. Pääasiassa noista kun katsoo niin tarvitsee aikaa, rahaa ja motivaatiota. Silti tahdon sen koiran. En juuri nyt, kun ei ole varaa, mutta ehkä vuoden tai parin päästä sellainen pieni sheltti pentu tuodaan kotiin jäädäkseen. Ai niin vielä, pennut eivät ole sisäsiistejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti