keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Leipomispäivä

Kestitän sunnuntaina vajaata 30 ihmistä synttäreilläni, joten leipominen alkoi jo tänään, jotta saan kaiken tehtyä. Tänään oli vuorossa pizzapohjat ja marengit.


Pizzapohjat valmiina pakkaseen. Viisi pohjaa tein joista 3-4 käytetään sunnuntaina vieraiden ruokkimiseen.


Kun pizzat olivat uunissa, alkoi valkuaisten vatkaus. Lisäsin myös elintarvikeväriä, jotta sain aikaan vaaleanpunaisia marenkeja.


Elintarvikeväriä tarvitsee aika paljon enemmän, kuin miltä näyttää kipossa. Nämä ovat kolmannen pellillisen marenkeja, joihin lisäsin väriä, kun ekoilla pellillisillä ei uunin jälkeen nähnyt yhtään vaaleanpunaista.


Tämän magneetin sain yo-lahjaksi mummiltani. Tänään tarvitsin tuota sokerin painon muuntamiseksi deseiksi.


Ihanan aurinkoinen päivä tänään. En edes huomannut, että mies sammutti keittiöstä valot, kun verhot olivat auki. En selvästikään tarvinnut sitä lamppua :P

Tänä aamuna kävin kampuksella suunnittelemassa ruotsin esitelmää parin kaverin kanssa, mies pesi pyykkiä(koska itse leivoin pyykkivuoron alussa) ja menen tunnin päästä alkaviin harkkoihin. Ihan tarpeeksi puuhaa kyllä yhdeksi päiväksi tälle tytölle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti