maanantai 7. maaliskuuta 2011

Shop till you fall asleep

Palasin tänään kotiin miehen luo vanhemmilta ja isiltä saatu raha poltellen taskussa.

Uusien peittojen ja tyynyjen osto on ollut suunnitelmissa jo jonkin aikaa, koska vanhat ovat todellakin käytössä kuluneita.
Mies osti tämän peiton vieraspeitoksi tarjouksesta jo pidemmän aikaa sitten, mutta nyt tämä siirtyy miehelle käyttöön ja saavat vieraat käyttää noita vanhempia.


Aloitettiin tänään etsiminen Unikulmasta, jossa meille esiteltiin ergonomisia ja varsin tyyriitä tyynyjä, joille kumpikaan ei kovin paljoa lämmennyt. (tai ainakaan minä en yhtään hinnan kuultuani)


Peiton kuitenkin ostin itselleni. Tälläisiä on kuulemma lähihotellissa käytössä, joten sain haluamani hotellipeiton kaltaisen itselleni, jopa ihan oikean hotellikäytössä olevan peiton. Hintaa oli 55€ joka oli mielestäni sopiva.


Sitten kierrettiin Hemtex, josta ei löytynyt oikeanlaista ja mentiin Jyskiin, jossa olikin jo enemmän sellaista mitä haettiin. Ostettiin kaksi tälläistä tyynyä kun oli yhteishintaan 75€. Yksittäin taisi olla 50€, joten kun kaksi tyynyä tarvittiin niin oikeastaan säästettiin jopa vähän.


Tässä nyt nämä kaksi yhdessä ja Unikulman kangaskassi myös. Ihan hyvälaatuinen kassikin on, joten yritän saada sillekin hyötykäyttöä, vaikka meillä kahvikassit toimivat monitoimikasseina.


Ensi yönä sitten näkee, miten hyviä valintoja tänään on tehty. Nyt ei ainakaan kaduta yhtään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti