lauantai 12. maaliskuuta 2011

Mitä tuli tehtyä

Eilen harkkojen jälkeen käväisin pikasuihkussa ja mentiin miehen ja miehen kaverin kanssa toiselle kaverille viettämään iltaa. Aluksi meidän piti vain rennosti pelailla Buzzia ja mennä sitten suoraan kotiin nukkumaan.
No tarjolla oli kuitenkin viiniä ja lonkeroa ja päädyimme baariin pariksi tunniksi(pilkkuun asti). Kivaa eilen kyllä oli, mutta ei enää tänään.

En juonut mitenkään erityisen paljon (olen juonut illan aikana vähintään saman verran ilman tätä oloa), mutta viinin juonti alkoi n. klo 20 ja en ollut neljän jälkeen syönyt yhtään mitään. Kaverillakaan en syönyt kuin muutaman kourallisen sipsiä.

Omasta tyhmyydestäni kärsin nyt pahimman krapulan kanssa, joka minulla on koskaan ollut. Pahinta tässä kyllä on nestehukka ja heikko olo (ei pahoinvoiva). Onneksi sentään tajusin viime yönä juoda myös vettä ja en juonut alkoholia enää baarissa. Kontrollifriikkeyteni hyvä puoli, kun osaan rajoittaa niin, ettei miehen tarvitse kantaa minua kotiin tai muuta vastaavaa.

Pitäisi varmaan yrittää syödä muutakin kuin banaani. Vettäkin yritän juoda, mutta ei tätä nestehukkaa ihan heti paranneta.

Nyt voikin olla sitten pari viikkoa ihan kiltisti. Ensi viikonloppuna pidänkin sukulaisille synttärijuhlat (siis omani), mutta parin viikon päästä on tutun synttärit ja alkoholia on varmaa paikalla, mutta eihän se tarkoita, että sitä tarvitsisi juoda, ainakaan näin paljoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti