perjantai 25. maaliskuuta 2011

Vuosipäivä

22.3. on syntymäpäiväni, mutta samalla myös minun ja miehen seurustelun vuosipäivä. Viime tiistaina meille tuli täyteen 2 vuotta. En ole ollut kokonaista päivää sinkkuna täysi-ikäiseksi tultuani.

Vuosipäivän vietto alkoi kolmen aikaan, kun tulin koulusta kotiin. Ensin vaihdoimme lahjoja.

Minä sain mieheltä lahjaksi uuden Nomination palan, jota en onnistunut kuvaamaan hyvin. Se on kuitenkin timanttimainen vaaleanpunainen kivi ja ihana.


Minä luulin, etten saa mieheltä erikseen vuosipäivälahjaa, koska sain kalliin ystävänpäivä lahja ja tämän leffan synttärilahjaksi.

Mutta minulla onkin mies, joka oikeasti harrastaa positiivisia yllätyksiä lahjojen muodossa :)



Minä annoin miehelle kaksi Essence punaviinilasia, koska rikoin yhden sellaisen puolivuotispäivänämme vahingossa ja lupasin korvata sen. Tosiaan meillä oli vain yksi punaviinilasi 1,5 vuotta käytössä, mutta nyt minäkin saan käyttää ihan oikeaa viinilasia :D



Lahjojen jälkeen kävimme ostoksilla Jyskissä ja esittelinkin jo mitä ostimme sieltä.
Meidän piti mennä sieltä suoraan kauppaan, mutta muistin, että olimme käyneet aikasemmin vuosipäivänä ja seurustelun aloituspäivänä ulkona syömässä niin veimme huonekalut kotiin ja menimme Amarilloon syömään :)

Kotona kokosimme parvekepöydän ja kasvihyllyn yhdessä ja loppuillan vietimme sohvalla ensin katsoen Kaunottaren ja hirviön kuohuviinin kanssa ja sitten vielä NCIS:n.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti